sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Rally-tokon rotumestaruuskilpailut

Lauantaina 2.12. kilpailtiin Janakkalassa Jankk ry:n kisojen yhteydessä tollereiden rally-tokomestaruus. Halli oli meille ihan vieras, mutta oli ihan mukavan oloinen kisapaikka. Vala kuitenkin näytti vähän keräävän painetta jo heti kisapaikalla ja se paheni kisakehässä. Taistellen ja koiraa jatkuvasti mukaan kalastellen päästiin rata maaliin asti, mutta ihan kamalaa se oli, valitettavasti :( Tällä kertaa Valan jähmeys ja jännitys näkyi myös selvästi ulospäin ja tuomari Krista Karhu kirjasi sen myös arvostelulappuun kommentiksi "Hyvin uusittu. Tänään oli kovin jännittävää koiralla."

-1 pisteen virheitä tuli 6 kpl, -3 pisteen virheitä 2 kpl (toinen näistä uusiminen) ja yksi -10 p. Yhteensä pisteitä saimme 78/100, eli siis huonoimmat pisteet ikinä tässä lajissa. Kymppi tuli, kun Vala pudotti sarjahypyn ensimmäisen esteen riman. Mielestäni näytti, että V irtaatui hypylle ihan hyvin, enkä sitten oikein nähnyt, että mitä ihmettä siinä tapahtui, että kolautti rimaan ihan kunnolla. Sarjahypyn jälkimmäinen este meni kuitenkin ihan hyvin. Kaikki virheet tässä kisassa menevät sen piikkiin, että Valan vire oli ihan totaalisen hukassa eikä rentoudesta eikä yhdessä tekemisestä ollut tietoakaan. Ainoa tavoite tähän kisaan oli tehdä vieraassa paikassa iloinen kisasuoritus, mutta tämä jäi nyt pahasti saavuttamatta. 

Marraskuun alussa olisi ollut P-H kennelpiirin piirinmestaruuskisat, joihin olin Valan ilmoittanut. Valalla kuitenkin alkoi lokakuun puolella juoksut niin, että jouduin niiden takia nämä kisat perumaan. Kaipa tuo nyt sitten kokee taas jonkin asteisia valeraskausoireita (fyysisiä merkkejä ei ole vielä tosin näkynyt), joten toivottavasti tämä pahin jännittäminen ja ahdistuminen nyt johtui siitä. 

Joka tapauksessa, näiden kisojen yhteydessä palkittiin rallyn rotumestari mes-luokassa. Meidän sijoitus rotumestaruuskisassa oli kolmas (yhden pisteen erolla toiseksi sijoittuneeseen tolleriin). 

Huolestunut Vala palkintopussinsa kanssa



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti